Ihonhoito

Ihonhoidon suosikkituotteita, osa 1

By Raili ja BTB13-tuotteet saatu pr-lahjana.

Minä olen 54-vuotias ja tämän ikäinen iho kaipaa jo hoitoa. Oma ihonhoitohistoriani on surullisen lyhyt. Aloitin kasvojen ihon hoitamisen vasta pitkälle sen jälkeen, kun olin täyttänyt 40. Ensimmäinen kasvovoide, jota käytin, oli Nivean sinisessä litteässä peltipurkissa valkoinen perusvoide, joka tuoksuu lapsuudelle. Samaa tuotetta käytin silmien ympärillä, minulla ei alkuun ollut muita erityistuotteita silmänympärysaluetta varten.

Vähitellen kokeilin muitakin tuotteita, ja varsinainen innostus ihonhoitoon alkoi suunnilleen 2016 (minä tällöin 48 v.), kun ikäsisaret rapakon toiselta puolelta kertoivat mikroneulauksesta ja retinolista. Leuanalusen ja kaulan hoitaminen on jäänyt sitäkin vähemmälle, mikä ei ole lainkaan järkevää sekään. Tässä vaiheessa en voi kuin todeta, että voi, miksi en aloittanut ihonhoitoa jo aiemmin!

Aloitetaan By Railin tuotteista. Tämä on sarja, josta minulla onkin monta ihastuttavaa tuotetta listata!

Beauty Essentials Hyaluron Filler toimi todella hyvin. Alle saman sarjan Hydrating Lotion -hoitoneste ja Filler päälle ihon ongelmakohtiin (rypyt), kun hoitovesi ei vielä ole kaikki imeytynyt. Fillerin jälkeen vielä Vitamin C tai Pro Lift -seerumia ja lopuksi Vitamin B3 Face Cream. Ah! Ja aivan pysyvästi kylpyhuoneeni kappiin on jäänyt tuo ihanasti kosteuttava hoitoneste, joka on geelimäinen ja jota tykkään laittaa aika reilusti. Filleristä täytyy erikseen mainita, että se todellakin toimi, hoitonesteen kanssa se pullautti kohtia, joihin sitä erityisesti käytin: silmäkulman ryppyihin. Ylähuulen iho lienee sen verran paksumpi kuin ohuempi silmänympärysiho, etten ylähuulella juuri vaikutusta huomannut. Tai kuka ties juuri siksi huomaan ylähuulen ryppyni paljon selvemmin nyt, kun en ole Filleriä käyttänyt sen loputtua!

By Railin tuotteita voi ostaa By Raili -verkkokaupasta tai esimerkiksi Sokokselta.

Sama valmistaja eli Naviter tekee paljon muitakin upeita tuotesarjoja, myös luonnonkosmetiikkaa.


Itse olen ollut erittäin vakuuttunut BTB13-sarjasta
ja erityisesti BTB13 Medical -sarjan Vitamin A -voiteesta. Aloitin käyttämään kyseistä tuotetta 0,5 %-vahvuudella syksyllä 2020 ja sitä ensin noin kuukauden parina-kolmena iltana viikossa ja parin kuukauden jokailtaisen käytön jälkeen siirryin 1 % -voiteeseen. Viime kesän pidin taukoa ja palasin taas syksyllä käyttämään suoraan 1 %:sta. Ensin ihoni hiukan hilseili, mutta rauhoittui pian. Tällä voiteella sain ihostani lasimaisen, ihon pinta kiilsi upeasti. A-vitamiinia tai retinolia sisältävät tuotteethan ovat voimakkaasti ihoa uudistavia.

Moisture Recharge Eye Mask – Tämä silmänympärysiholle tarkoitettu virkistävä hoitonaamio kosteuttaa, kirkastaa ja uudistaa ihoa. Se myös hoitaa stressin ja väsymyksen merkkejä. Naamio levitetään reilu kerros puhtaalle silmänympärysiholle ja annetaan sen vaikuttaa 10 min. Taputellaan loput ihoon – mikäli sitä on vielä jäljellä, itselläni iho imee kaiken sisäänsä – ja päälle tarvittaessa muu silmänympärysvoide. Naamio tosiaan saa jäädä iholle, sitä ei tarvitse huuhdella pois. Tätä voi myös käyttää yksinään silmänympärysvoiteena, koska tämä ei turvota. Itse olen käyttänyt silmäpussien päälle ja yläluomelle, kun silmänympärysihoni on kaivannut virkistystä. Tuote sopii myös meikin alle. Vinkkinä: pidä tuote jääkaapissa, vaikutus on ihanan viilentävä ja takuulla laskee mahdollista turvotusta!

BTB13 Pro-Age AHA-Duo Scrub – kuorintavoide
sai minutkin vihdoin kuorimaan ihoani säännöllisesti.Tässä voiteessa AHA-hapot poistavat kuolleet ihosolut ja lisätehoa antavat jojoba-rakeet. Voide levitetään puhdistetulle kuivalle iholle ja annetaan vaikuttaa 3–5 minuuttia. Sen jälkeen vielä hierotaan ihoa sormin hellästi hetken aikaa ja huuhdotaan pois. Tykkään!

Tuote on uudistunut, joten jos tämä oli jo aiemmin loistotuote, tämä on luultavasti nyt entistäkin parempi!

BTB13-sarjaa myy monet hoitolat ja verkkokaupat, esimerkiksi https://kauppa.ihokeskus.fi/Tuotemerkit/BTB13. Tuo onkin lempikauppani, siellä palvelee ihana Mirja, johon olen tutustunut Instagramin kautta elävässäkin elämässä.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.